Vapautumisesta

Lainaus kirjasta ‘Yrjö Kallinen – Todellinen toisinajattelija’
(Matti Salminen / Into Kustannus 2011)

 

Kirjassa on tuotu esiin mm. Kallisen kirjoituksia ja kirjeitä. Yrjö Kallisen kirjeestä Anni Rakeelle 9.7.1942 (Työväen kirjaston arkisto):

“Talousmiehet uskovat, että ihmisen arvo mitataan sillä, kuinka paljon hän tuntee ja ymmärtää taloudellisia asioita, jotka heille ovat ainoita realiteetteja; uskovaisten tärkein arvo on uskossa; matematiikan harrastajat pitävät matematiikan tuntemusta kaiken ajattelun ja tietämisen perustana; kirjanoppineet mittaavat ihmisiä heidän lukeneisuutensa perusteella; sotilailla on kansan puolustustahdon ja -kunnon kehittäminen ylin ja tärkein asia koko elämässä jne. jne. jne. Kukin ihminen tavallisesti löytää jonkin oman ponnistusalansa, oman tiensä, oman kilpakenttänsä.

Kaikille on tavallisesti yhteistä, olkoon ala mikä tahansa, usko ja yllytys ponnisteluun, riehkäsemiseen, saavuttamiseen, kaikkien voimien jännittämiseen. Ja kaiken alla on tuhansin muunnelmin taitavasti kätkeytyvä itsetehostustarve, onnistumisen halu, itsesuojelupyrkimys, minätärkeys. Foorumit vaihtelevat, toiset ovat gladiaattoreita, toiset munkkeja, toiset oppineita, toiset näyttelijöitä, toiset totuudenetsijöitä, toiset rahamiehiä, mitä tahansa, mutta alla on tarve olla jotakin jonkin nojalla, seistä jollakin korokkeella, pinnistää ja ponnistaa, jotta pääsisi johonkin.

Tarvitsee vain tajuta tuo kaikki ja tuon kaiken olemus, ja pinnistämisen tarve laukeaa. Sen jälkeen alkaa luonnollinen hengitys, luonnollinen ja ponnistukseton ajattelemisen ilo, luonnollinen tekeminen, joka on läheisesti samanlaista kuin kasvin kukkiminen, linnun laulaminen. Minätärkeys ja totunnainen, milteipä sielunrakenteeksi muovautunut huoli minän kelpoisuudesta ja turvallisuudesta ajassa ja ikuisuudessa häivähtelee edelleen, silloin tällöin valtaa mielen, mutta nyt ihminen ei enää sitä kunnioita, ei elätä ja kannusta sitä, vaan hymähtelee sillekin. Ei ole hengenhätää edes siitä pääsemiseksi. Miksei saa olla vaikka sitäkin! Vapautuvalla ei ole edes vapautumisen hengenhätää. Hän uskaltaa olla vaikka vapautumaton. Hieman tuhmakin, all right, miksikäs tässä pitäisi olla viisas? Pitäisikö sinun kuulua juuri parhaimpaa seuraan maailmassa?, mikä verraton ajatus.

999 ihmistä 1000:sta sanoisi tähän: Mutta tuohan johtaa saamattomuuteen, velttouteen jne! Siinäpä se! Juuri tuollainen sana osoittaa kaksi asiaa: ensinnäkin se paljastaa sanojassa piilevän ja jopa hallitsevan huolekkaan halun olla jotakin, päästä johonkin, pelon, että ei vain lakkaisi olemasta jotakin ja pääsemästä johonkin, ja toiseksi sen, että hän ei ole tuota vapautumista kokenut. Jos hän olisi sitä kokenut, hän olisi myöskin kokenut sille tilalle luonnollisen toiminnan ilon, ajattelemisen ja ymmärtämisen vapaan ilon, joka panee minutkin tällaisia pitkiä kirjeitä kirjoittelemaan pelkästä riemusta ja tappelemaan tuhmuutta ja julmuutta vastaankin reippaammin kuin monet ponnistukseen uskojat.”