Tiedostamaton kieltäminen

Määrittelen kieltämisen tiedostamattomaksi käyttäytymiseksi, jolloin teeskentelemme kaiken olevan loistavasti, hyvin tai normaalisti samalla kun tosiasiat osoittavat päinvastaista.

Kieltäminen on tiedostamatonta ja yleisintä käytöstä planeetallamme koska sillä on suora yhteys ihmiskunnan tietoisuuden suosituimpaan uskomukseen, joka on uskomus hyvään ja pahaan. Kirjoitin siitä laajasti edellisessä artikkelissa (Hyvän ja pahan myytti) joten en mene yksityiskohtiin, huomautan ainoastaan että ko. uskomus aiheuttaa psyyken kahtiajakautumisen sekä erkaantumisen tunteista.

Tällainen uskomus miellyttää egoa koska se antaa valheellisen voimantunteen, varsinkin kun elämme ja olemme tekemisissä kanssamme samalla tavalla ajattelevien ihmisten keskuudessa. Se johtaa erkaantumiseen koska jos olemme mielestämme hyviä ihmisiä niin muut, joilla on erilaisia näkemyksiä, ovat silloin huonoja tai pahoja ihmisiä, tai ainakin vähemmän perillä asioista. Se on pohjana kilpailulle, konflikteille ja historian jokaiselle sodalle.

 

Jos uskot hyvään, tuet myös uskomusta nk. pahaan. Kuten edellisessä artikkelissa huomautin, käsitys hyvästä ja pahasta on myytti. Miten voimme tietää tämän? Koska nyt-hetkessä ei ole hyvää tai pahaa: kaikki vain on. Ihminen on planeettamme ainoa laji joka tuomitsee tai arvottaa kokemuksia, mikä johtuu siitä että elämme paljolti menneisyydessä ja vertaamme nykytilannetta siihen.

Maailmaa ei tarvitse parantaa tai muuttaa – ja uskominen siihen että tarvitsee, tarkoittaa että siinä on siis jotain vikaa. Jos uskomme että maailmassa on jotain vikaa, missä silloin olemme? Olemmeko nykyhetkessä vai menneisyyden vertailukohdissa?

Ihmiset haluavat tulla paremmiksi ihmisiksi koska he uskovat että heissä on jotain vikaa. Ainoa asia mikä kenessäkään on vialla on uskominen siihen, että hänessä on jotain vikaa. Uskominen siihen, että heidän täytyy muuttua tai tulla paremmiksi. Suuri osa vaihtoehtoliikkeestä perustaa toimintansa tähän rajoittavaan uskomukseen ja saa voimansa ihmisten matalasta itsetunnosta lupaamalla muuttaa heidät “paremmiksi ihmisiksi”.

Jos muuttumisen motiivina on se että pitää itseään kelpaamattomana, silloin kieltää ne puolet joita itsessään ei hyväksy.

 

“Hyvät” ja “pahat” tunteet

Uskomisesta hyvään ja pahaan seuraa myös uskominen hyviin tunteisiin ja pahoihin tunteisiin.

On totta, että rakkaus on laadultaan erilaista kuin viha. Rakkaus on avartava tunne siinä missä viha on rajoittava tunne, mutta kumpikaan ei ole toistaan parempi.

Hyviin tunteisiin uskominen motivoi meidät etsimään rakkautta, ja tämä voi aiheuttaa meissä pelkojemme kieltämisen. Kieltämisessä ei ole mitään vikaa eikä meidän tarvitse lopettaa kieltämistä, vaan ainoastaan tarkkailla itseämme tekemässä niin.

Kieltäminen ei ole väärä teko, mutta sillä on kiinnostavia seuraksia. Me saamme tuntea olomme paremmaksi. Pysymme tiedottomina peloistamme. Pysymällä uhrin roolissa meidän ei tarvitse muuttaa itsetuhoisia käyttäytymismallejamme. Saamme pitää fyysiset, emotionaaliset ja mentaaliset riippuvuutemme.

Tilanteet eivät kuitenkaan muutu tai parane itsestään sillä, että toivomme niiden paranevan tai menevän pois ennen pitkää. Tilanteet on käsiteltävä sen jälkeen kun olemme käsitelleet tunteemme tilannetta kohtaan – mutta: tunteiden kieltäminen on syvin kieltäminen mihin ihmiset lankeavat. Sen takia positiivinen ajattelu ja itsensä kehittäminen ovat niin suosittuja.

Elävältä haudatut tunteet eivät koskaan kuole; ne palaavat vaivaamaan meitä myöhemmin jopa sairauksien ja psykoosien muodossa. Kiellämmepä mitä tahansa, se löytää toisen keinon ilmaista itsensä.

 

Kieltäminen on selviytymis- ja puolustautumiskeino. Kuinka se ilmenee? Vieraillessani vanhan ystäväni luona vuosia sitten hän alkoi yskiä verta. Vaatiessani häntä menemään lääkäriin hän sanoi että se ei ole mitään vakavaa, ja että asiasta on turha hössöttää. Hän sanoi menevänsä jos tilanne muuttuisi vakavammaksi. Huomasin, että hän pelkäsi liikaa totuudenmukaisen diagnoosin kuulemista. Hän meni lopulta lääkäriin, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä ja hän kuoli puolen vuoden päästä.

Silminnähtävien todisteiden kieltäminen on kieltämisen äärimmäinen muoto, mutta sitä tapahtuu myös lievemmin: vanhemmat kieltäytyvät uskomasta että heidän lapsensa käyttää huumeita, siitäkin huolimatta että sängyn alta on löytynyt epäilyttävää valkoista jauhetta tai pillereitä muovipussissa, ja samalla käytös on yhtäkkiä muuttunut vetäytyväksi tai arvosanat ovat huonontuneet. “Se on tyypillistä teini-ikäiselle”, kuuluu selitys. Henkilö pitää kiinni siitä, että hänen kumppaninsa ei tietenkään petä häntä: vastakkaisen sukupuolen kanssa vietetyt myöhäiset illat ovat puhtaasti platonisia. Presidentti Bushin ylläpitämissä väitteissä, joiden mukaan Irakin sota on toistuvista takaiskuista huolimatta menestys, voi hyvin olla kyse kieltämisestä.

Yksi kieltämisen merkeistä on sinnikäs optimismi, että kaikki on hienosti, menee hyvin tai loistavasti. Joskus tätä perusteetonta optimismia voi nähdä liikemiehissä joiden bisnekset ovat konkurssin partaalla. Sitä voi nähdä ihmisissä jotka valheellisesti kehittävät itseään positiivisella ajattelulla, vaikka heidän ydinuskomukseensa sisältyy epäonnistuminen. Ihmisissä joilla on juuri diagnosoitu kuolemaanjohtava sairaus. Ihmisissä joille metafysiikka on uutta ja jotka alkavat tiedostaa elämässään syvän kipupisteen, ja joista yhtäkkiä tulee valaistuneita mestareita jotta he voisivat teeskennellä tunteiden olevan tiessään.

Todellisen henkisen mestarin ei koskaan tarvitse julistaa olevansa sellainen, vaan se näkyy siinä kuinka hän elää. Epäaitoihin mestareihin kuuluvat ne joilla on vaillinainen itsetunto, ja jotka “muodostavat” itsensä kieltämällä sen mitä he todella sisimmissään tuntevat ja uskovat itsestään. He ovat usein hyvin vakuuttavia, mutta eivät yleensä ole yhteydessä tunteisiinsa tai omaan kieltämiseensä. He tosiaankin uskovat olevansa henkisiä mestareita.

 

Ihmiset lankeavat kieltämiseen kun he huomaavat että totuus heidän tilanteestaan johtaisi syvän kivun kokemiseen, siihen että he pitävät itseään viallisena, tai jonkin äärimmäisen arvokkaan asian menetykseen. Huumeita käyttävän nuoren tapauksessa kieltämisellä voi väistää sen johtopäätöksen, että on epäonnistunut kasvattajana. Pettävän kumppanin tapauksessa kieltämällä voi välttyä nöyryytyksen tunteilta. Henkisen mestarin tapauksessa kieltämisellä voi paeta kärsimyksen tai riittämättömyyden tunteita.

Kieltäminen on suojamekanismi joka toimii keinona vältellä kipua ja ilon tai tyytyväisyyden menettämistä. Hautaamme pään hiekkaan ja toivomme että uhka menee pois tai asiat korjaantuvat, ilman että meidän täytyy kohdata niitä.

 

Eräs kieltämisen merkki on skeptisyys ja muiden näkökulmien torjuminen. Me olemme skeptisempiä niitä asioita kohtaan joita emme halua hyväksyä, ja vaadimme siksi enemmän todisteita. Vastustava totuus koskettaa meidän epäilyämme pyhinä pitämiämme asioita kohtaan. Siispä hylkäämme tämän toisen näkökannan jotta oma totuutemme pysyisi suojattuna. Arvelen että jotkut pitävät tätä artikkelia kyseenalaisena.

Toinen kieltämisen merkki on reagoiminen arvosteluun puolustamalla itseä tai perustelemalla oikeutuksia. Kun yritämme puolustaa minäkuvaamme (sitä kuka kuvittelemme olevamme), puolustamme matalaa itsetuntoamme. Kun meillä on yhteys hyvään itsetuntoon ja omanarvontuntoon, arvostelu muuttuu mahdollisuudeksi oppia kuinka jotkut näkevät meidät ja kuinka voimme toimia vaikuttavammin sekä konkreettisella että tunnetasolla.

Jos olemme epävarmoja itsestämme, mikä tahansa epäonnistumisen tunnustaminen voi olla murskaavaa. Mikä tahansa virheen myöntäminen voi olla niin tuskallista että sitä ei halua ajatella. Ratkaisu: kiistä virheen tapahtuminen, tai syytä siitä jotakuta toista.

 

Itse asiassa kieltäminen on yleisin käyttäytymismalli planeetallamme ja se liittyy aina viiteen pääkiinnikkeeseen (vertailu, tuomitseminen, vastustaminen, samastuminen ja analysointi). Kieltäminen on suureksi osaksi tiedostamatonta, muuten se ei toimisi. Se liittyy “taistele tai juokse” -syndroomaan ja lakkauttaa ajattelun, sekä sulkee osan meistä pois jotta emme tuntisi.

Me suljemme osan itsestämme välttyäksemme kivulta, välttyäksemme tunnustamasta että olemme tehneet virheen tai epäonnistuneet, välttyäksemme pyhien arvojen menetykseltä, minäkuvan menetykseltä, mielihyvän tai riippuvuuksien menetykseltä.

 

Herääminen alkaa, kun suostumme harkitsemaan että kenties kiellämme tiettyjä puolia elämästämme. Harkitsemaan suostumisen ansiosta voimme alkaa huomaamaan kieltämisen. Hyvä lähtökohta kieltämiemme puolien huomaamiseksi on tutkia omia addiktiivisia pakenemistoimintoja uhrikehässä (menetelmässä käytettävä kaavio) silloin kun kokee uhkaa tai pelkoa. Mutta suorin sisäisen työ keino, jolla voi selvittää kieltämisen alkuperää, on kysyä mitä minä pelkään eniten?

Työni ihmisten ja itseni kanssa vuosien mittaan on johtanut havaintoon siitä, mikä on valtaosan suurin pelko (ei kuoleman pelko, joka on merkittävä mutta ei suurin): hyljityksi tuleminen, häpeä ja nöyryytys sekä tunne hylätyksi tulemisesta ja ulkopuolisuudesta.

Jos katsot näitä tarkkaan voit havaita että emme pelkää niinkään itse tilanteita, vaan ko. tunteita jotka heräävät tilanteen laukaisemina. Joten mikä on kieltämisen alkujuuri? Se, että pelkäämme omia tunteitamme.

 

Tunteiden kanssa olemisen voima

Ensimmäinen askel havahtuaksemme siihen, mitä elämässä kiellämme, on tarkkailla hengitystä sekä varsinkin tunteita niin kriisien aikoina kuin päivittäisessä elämässä. Alamme nähdä totuuden jokaisessa hetkessä, kuinka pakenemme tunteitamme, kuinka kiellämme sen mitä todella tunnemme, kuinka addiktiivisista pakenemistoiminnoista tulee elämäntyyli.

Vapauskehä-uhrikehä -kaavion ensimmäinen voimakohta – valinta ja päätös suunnata huomio ulkopuolella olevasta tilanteesta sisäpuolelle, tunteisiin – aloittaa tiedostamisprosessin. Toinen voimakohta – valinta ja päätös olla tunteidemme kanssa, tuntea ne koko olemuksessamme, olla täysin läsnä niiden kanssa ja kokea ne täysin – johtaa tunteiden sallimiseen.

Kun tulemme täysin tietoiseksi kieltämistämme puolista itsessämme, käytös jää pois luonnollisesti ja vaivattomasti. Tämä tietoisuus vapauttaa meidät kieltämisestä ja johtaa integraatioon sekä yhä enemmän totuudelliseen rakkauteen, iloon ja vapauteen.

Rakkaudella,

Colin Sisson