Hyvän ja pahan myytti

Käytännössä jokainen tarina, romaani, elokuva tai näyttämöesitys perustuu myyttiin “hyvät vastaan pahat”. Taistelut sankarin ja vihollisen, Luke Skywalkerin ja Darth Vaderin, välillä ovat viihdyttäviä mutta korkeammassa tietoisuudessa ne eivät yksinkertaisesti ole totta.

Käsitys hyvästä ja pahasta on ollut suosituin uskomus planeetallamme koko ihmiskunnan historian ajan. Käsitys on syntynyt pelosta, joka perustuu ajatukseen “minä en ehkä selviydy”. Se on pohjimmiltaan lapsenomainen pelko joka tulee pimeän pelosta, tuntemattoman pelosta, siitä pelosta että minä olen avuton ja vaarassa, “mörön” pelosta.

Sen pohjalta on luotu kokonaisia filosofioita, joista kehittyi uskontoja, jotka pitävät ihmisiä pelokkaan lapsen asemassa. On ryhmiä jotka uskovat kaksijakoisuuteen, ja siihen että pahan täytyy olla olemassa hyvän vastapainona. Valontuojien täytyy taistella pimeyden voimia vastaan. Tuosta uskomuksesta syntyi paholainen, ja jotkut ryhmät ovat perustaneet koko oppisuuntansa sen varaan.

 

Uskomus hyvään ja pahaan on ainoa syy ihmisten järjenvastaiselle, väkivaltaiselle ja antisosiaaliselle käyttäytymiselle, kun he ovat ensin tunteneet itsensä vuosikausia riittämättömiksi, pahoiksi tai vääriksi.

Uskomus oikeaan ja väärään antaa syntypohjan epäterveelle kilpailulle, ennakkoluuloille, fasismille, tyrannihallinnoille, sodille ja terrorismille.

Nuo uskomukset luovat erottelua ihmisten välille, mutta mikä merkittävämpää, erkaannuttavat ihmisen tunteistaan. Sen takia ihmiset menevät epätasapainoon, sekä luovat fyysisiä ja henkisiä sairauksia tiedostamattomien pelkojensa esiintuomiseksi.

 

On totta että meillä kaikilla on pelkoego, mutta se ei ole enempää kuin kokoelma mielikuvitukseni osasia*. Tuo kokoelma rakentuu pelokkaista johtopäätöksistä, jotka olen tehnyt menneisyydessä kokemistani asioista.

Muiden ihmisten tavoin rakensin niistä (etenkin seitsemän ensimmäisen elinvuoteni aikana) kehykset ympäröimään käsityksiäni fyysisestä ja henkisestä selviytymisestä, vaarasta ja suojautumisesta, turvallisuudesta sekä tarpeesta kuulua johonkin, olla hyväksytty ja rakastettu.

Osa psykologeista, sekä ihmisten suuri enemmistö, uskovat että nämä ovat luonnollisia perustarpeitamme. Olen samaa mieltä siitä että ne ovat yleisiä, mutta ovatko ne todella luonnollisia mikäli ne johtavat pelkoon?

(*Nimitän tätä kokoelmaa “hallitukseksi”, ja kokoelman osaset ovat “ministereitä”, jotka ohjaavat reaktioitani.)

 

Hyvän ja pahan käsite johtaa uskomukseen että maailmassa, ihmisissä ja minussa on jotain vikaa joka pitää korjata. Tämä on kenties suurin syy siihen että ihmiset etsivät totuutta, gurua, tai systeemiä johon uskoa ja jota seurata.

He etsivät edelleen vastauksia itsensä ulkopuolelta, vaan sellaista vastausta ei ole olemassa. Vastaus kaikkeen löytyy jokaisen omasta sydämestä, ja nykyhetken perusolemuksesta.

Muista, että pelko tai “ministerit” eivät voi olla olemassa Tässä ja Nyt – ne voivat esiintyä vain vertaillessamme tämänhetkistä tilannettamme menneisyyden tarpeisiin tai tulevaisuuden odotuksiin. Pelkoa voi syntyä ainoastaan käydessämme niitä läpi.

 

Osa vaihtoehtoliikkeestä on muun yhteiskunnan mukana kaupallistunut ja saa voimansa ihmisten matalasta itsetunnosta:”Minussa on jotain vikaa, ja se pitää parantaa”. Vuosien mittaan olen havainnut, että maailma on “ookoo” sellaisena kuin se on.

Ainoa vika mikä ihmisissä on, on se että he uskovat että heissä on jotain vikaa. Eikä siinä uskomuksessakaan ole mitään vikaa, kyseessä on vain hetkellinen ero todellisesta itsestä.

 

En kannata itsensä muuttamista tai parantelua: se sisältää ajatuksen että jotain on vialla, ja se pitää muuttaa. Kannatan sitä että ihmisiä rohkaistaan tulemaan tietoiseksi siitä, mitä he jo ovat.

Uskomus, että meissä on jotain vikaa, on illuusio. Yritys muuttua paremmaksi ihmiseksi on sama kuin yritys muuttaa tuo illuusio “paremmaksi” illuusioksi.

Astumme todellisuuteen kun saamme tietoisen yhteyden todelliseen itseen. Yhteyden todelliseen itseen saamme tulemalla täysin tietoisiksi peloistamme. Ei niin että vain tietäisimme niistä, vaan muodostamalla niihin älyllinen, emotionaalinen, fyysinen ja intuitiivinen yhteys.

Jos ainoastaan tiedämme peloistamme – olemme Todellisen Minän asiantuntijoita – on olemassa vaara ajautua egotripille jossa pidämme itseämme valaistuneina. Tieto ei riitä, mutta harvat ihmiset jatkavat sitä pidemmälle sisäiseen työhön, joka on työskentelyä tunteiden kanssa.

 

Menetämme mielenrauhan ja lankeamme pelkopohjaisiin reaktioihin (viha, mustasukkaisuus, syyllisyys, suru jne.) vain koska lankeamme omien “ministereidemme” pauloihin; kun ne vakuuttavat meille että muut ovat väärässä ja minä oikeassa, tai että minussa on jotain vikaa, ja jollen muutu jotenkin saatan menettää jotain arvokasta. Todellisuudessa ei ole menetystä, ja tässä hetkessä, Nyt, kukaan ei ole väärässä.

Noista uskomuksista tulee totta koska uskomme niihin, ja pelko iskostaa ne paikoilleen. Näiden pelkojen takia tuhoutuvat omanarvontuntomme, usko elämään ja itseemme sekä kykymme kokea rakkautta, iloa ja vapautta. Ja itse pelossakaan ei ole mitään vikaa, kunnes muodostamme siihen kiinnikkeen.

Pärjätäksemme tämän kanssa opimme tukahduttamaan tunteemme kieltämällä, purkamalla vihaa tai suuntaamalla huomiomme muualle (työ, syöminen, päihteet, urheilu, viihde yms. addiktiivinen pakenemiskäyttäytyminen).

 

Jos uskomme hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään, tai parempaan ja huonompaan, uskomme myös hyviin ja pahoihin tunteisiin.

Jos uskomme pahoihin tunteisiin teemme mitä tahansa päästäksemme eroon niistä, erityisesti pelosta. Elävältä haudatut tunteet eivät kuitenkaan kuole, ja ne palaavat vaivaamaan meitä myöhemmin jopa sairauksien ja psykoosien muodossa.

 

Tuleminen täysin tietoiseksi pelosta johtaa integraatioon luonnollisesti. Tunteiden kanssa oleminen ei ole yritys muuttaa niitä tai päästä niistä eroon, ja tämä on heräämisprosessin oleellisin osa.

Kun harjoitamme tätä yhä enemmän huomaamme, että ei ole pahoja tai vääriä tunteita. Kaikki tunteet vain ovat. Ne muuttuvat vääriksi koska tuomitsemme ne negatiivisiksi. Samalla luomme niihin kiinnikkeitä, ja sen vuoksi tunnemme itsemme uhriksi.

 

Olemme ohjelmoituneet uskomaan hyvään ja pahaan, ja tämä ehdollistuminen sai aikaan ihmisten välistä erottelua, erotti meidät elämästä, alkuperästämme, todellisesta itsestämme ja erityisesti tunteistamme.

Kuten aiemmin mainitsin, pahuutta ei ole olemassa. Sen olemassaoloon uskominen on ainoa pahuus mitä on, minkä takia aloimme elämään elämäämme takaperoisesti “uhrikehässä”.

Tämä tarkoittaa sitä, että uhrina olemisessakaan ei ole mitään pahaa. Se tarkoittaa vain että olemme astuneet erilleen todellisuudesta joksikin aikaa, ja siinä kaikki.

Iloinen uutinen on se, että voit tulla takaisin itsesi luokse koska tahansa. Miten se tapahtuu? Muodostamalla yhteys tunteisiin ja tulemalla niistä täysin tietoisiksi.

 

Jos olet harjoittanut Hengitysintegraatiota jonkin aikaa, olet luultavasti kuullut tuon sataan kertaan, mutta huomioi että saatamme yhä vastustaa sitä. Ja sekin on ookoo.

Vastustamisessa ei ole mitään vikaa, ja me voimme yksinkertaisesti tarkkailla sitäkin ja tulla siitä tietoiseksi. Ja niin voimme vapautua nykyhetken kokemuksessa, onpa se mitä tahansa.

Rakkautta, iloa ja vapautta toivottaen

Colin Sisson